Onpa erikoinen viikonloppu ollut. Kaikki lapset ovat olleet koko viikonlopun pois kotoa 😱 Ihana A:n sisko tarjosi meille mahdollisuuden viettää hääpäivää edeltävä viikonloppu antamalla aikaa parisuhteelle ja lähteä rentoutumaan yhdessä jonnekin. No työkuvioiden vuoksi rentoutuminen tarkoitti tällä erää sitä, että molemmat olimme eilen töissä 😀 Mutta itselläni oli kyllä todella mielenkiintoinen koulutuspäivä, joten ihan rentouttavaa sekin.
Eilinen ilta vietettiin ihanien ystävien luona. Sain ihanan kokemuksen "livekaraokesta", kun pääsin kokeilemaan laulamista oikean säestyksen kanssa. Aika huikealta tuntui! Laulaminen on niin ihanaa, vaikken mitenkään hyvää lauluääntä omaakaan. Nuotissa sentään pysyn melko hyvin. Istuimme iltaa, nautimme muutaman iloliemen ja suunnittelimme yhteistä leirintäaluejuhannusta. Oikein oli mukava ilta😊
Tänään vähän väsähtäneenä täällä kulutetaan aikaa ja odotetaan lapsia kotiin. Ikävä on jo ihan kauhea ja vähän on pitänyt itkeä tirauttaakin. Kyllähän tällainen vapaa hyvää tekee, mutta jännän syyllisyydentunteen se saa aikaiseksi. Syyllisyyttä siitä, että kokeeko pienin, että äiti on hylännyt. Syyllisyyttä kai siitäkin, että onko äidillä ja isällä lupa tällainen oma viikonloppu edes viettää? Järkihän tietysti sanoo, että on. Parisuhde on se tärkeä kulmakivi, joka hautautuu yleensä arjen jalkoihin. Pitäisi muistaa enemmän vaalia sitä, jotta pystymme vahvistamaan ja tukemaan toisiamme vaikeina aikoina. 💏
Nyt istuskelen ikkunan edessä niin kuin lapset odottaessaan vieraiden saapumista. Kohta ne omat rakkaat sieltä tulevat kotiin ja ihana/kamala arki alkaa. Mutta tärkeintä, että ne omat ipanat ovat kotona ja rutistettavissa❤
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti