Menetyksiä

Lomareissu on tehty ja aika palata kotiin. Lomalla on aina ihanaa, mutta jostain syystä haikeus ja siihen liittyvät menetykset tulevat usein mieleen. Johtunee siitä, että aika monen ihmisen menetys on osunut kesäaikaan.
Aika monelle aikuisellekin hautajaiset on vieraampi asia kuin omille lapsilleni. Aika usein tulee mietittyä, mitä elämässä on tehnyt niin väärin, että on menettänyt niin monta tärkeää ihmistä? Vastaus on useimmiten, että "et tietenkään mitään, ei omilla teoilla ole asiaan mitään merkitystä"'. Eipä kai niin -vai onko?
Olin 9-vuotias, kun koin ensimmäisen suuren menetyksen. Pikkuveljeni. Veli oli sairas jo syntyessään ja eli 9 kuukautta. Muistan aina sen viimeisen illan. Lauantai-iltana saunan jälkeen hömpöteltiin pikkusiskon kanssa. Ovikello soi ja naapuri tuli hakemaan isäpuolta puhelimeen. Isäpuolen lähdettyä äiti kertoi itkien, että sairaalasta soitetaan. Ismo on kuollut. Järkytys oli jotain, jota ei voi sanoin kuvata. Taustalla pyöri televisiosta napakymppi, kun itkin sängyssäni. Äiti tuli hetken päästä hammasta purren pyytämään kahville. "Kun ei tässä nyt mitään voi."
Seuraava suuri menetys oli mummo. Yläaste oli juuri alkanut, kun piti lähteä mummon hautajaisiin. Lähdettiin täältä isolla porukalla matkaan. En pystynyt menemään siunaamiseen, muistot veljen siunaamisesta oli niin pinnassa. Mutta vieläkin harmittaa, etten ollut siellä.
Melkein kaksi vuotta kului ja sitten meni Janne. Ystävä, ihana ihminen. Janne oli nuoruuden ja lapsuuden rakkauden kohde. Oltiin samalla luokalla, "rakastuin" 10-vuotiaana ja haaveilin, että joskus olisimme pari. Emme olleet, mutta jättisuuri paikka hänellä oli aina sydämessäni. On vieläkin.
Tästä meni muutama vuosi. Vietin yhden juhannuksen niin kivan pojan kanssa. Juhannus päättyi siihen, että poikaa ei enää seuraavalla viikolla ollut. Häneltä oli vastikään päättynyt pitkä parisuhde, josta ei ollut päässyt yli. Lisäksi hän oli saanut diagnoosin vaikeasta sairaudesta. Hän teki  valintansa, johon olisin toivonut voivani vaikuttaa...
Tästä meni taas muutama vuosi. Elämä oli levotonta ja paljon tapahtui... Olimme silloisen poikaystäväni -vai mikä lienee- kanssa Porin jazzeilla. Kotiin palattuamme meille tultiin kertomaam, että hyvä ystävämme oli kuollut. Joke. Niin loistava tyyppi. Miksi?
Tutustuon nykyiseen mieheeni, saimme lapsen ja elämä oli mallillaan. Oskari oli mummilla yökylässä ja aamulla herätessäni mietin, miten kauheaa olisi, jos Ilkka-ukille sattuisi jotain. Hetken päästä tästä soi puhelin. Ilkka oli saanut sairaskohtauksen. Tämän jälkeen oli monta yhteistä vuotta, mutta eivät ne vuodet enää olleet samaa. Ei Ilkka-ukki toipunut koskaan entiselleen. Ja kun se kauhea päivä koitti...ei, ei sitä vaan voinut ymmärtää miksi?
Ilkan jälkeen menetimme Arskalle niin tärkeän ihmisen. Aivan yllättäen. Suhteellisen nuori, itsestään huolta pitävä jne. Niin vain meni, yllättäin
Ja vähän tämän jälkeen Arskan toinen tärkeä sukulainen päätyi siihen, ettö kuolema oli parempi vaihtoehto. Hänelle varmaan, mutta niin moni jäi kaipaamaan.
Näiden vuosien aikaan meni toinen Janne.ihana ystävä, vaikkakin mukanaan jouduin ikäviin kuvioihin. Mutta ihmisenä niin ihana!
Oliverista tulee aina mielee ystäväni Pena, jonka kuolema ajoittuu myös näihin vuosiin. "Kikkarapää" "Varaisä"' Niin tärkeä nuoruuden teillä.
Ja sitten koitti aika sen kaikista kauheimman menetyksen. Äiti❤  Joskus ihmettelin, kun ystäväni oli menettänyt äitinsä, että eikö se tuska helpota koskaan? Nyt tiedän, että ei se helpota. Ikävä on jotain niin raastavaa, ettei sitä vaan voi käsittää. Joka päivä. Jokainen hetki. Saisinpa takaisin❤ Äsken katsoimme Olivian kanssa taivasta ja löysimme tähden. Vaikka ikävä on kaamea, tuntui hyvältä vilkuttaa ja sanoa ääneen, että sieltä se mummi meitä katselee...
Ei paljoamummin jälkeen, meni mummu. Isäni äiti. Hänellä oli jo vuosia paljon elettynä, joten kuolema ei tuntunut niin epäreilulta. Vaikka pahalta sr aina tietysti tuntuu. Mummu ❤ En vaan pysty sanomaan enempää.
Seuraavan kesän järkytys oli Ilpo. Ihana ystävämme, jota tänäänkin ikävöimme. Etenkin kuin kuuntelimme tiettyjä biisejä. Monta paskaa asiaa selvisi kuoleman jälkeen, mutta silti. Niin hyvä ystävä❤
Ja viimeisin järkytys. Aurinkopoika-Ville. Kuin pikkuveli. Ei sanoin voi kertoa, mitrm tärkeä.
Huoh. Ja näiden välissä ja näiden jälkeen, monta muutakin menetystä. Miksi? Sen kun joskus voisi ymmärtää. Ja oppia elämään niin, että kun jotain hyvää sattuu, ei tarvitse pelätä. Mitä seuraavaksi tapahtuu...